Historiaa ja toiminnan taustoja

Rauhansopimus vuodelta 1269 eaa. Turkin lahja YK:lle, kopio maailman vanhimmasta rauhansopimuksesta, jonka ovat allekirjoittaneet Hattusillis III, heettiläisten kuningas sekä Ramses II, egyptiläisten kuningas. Kuva: UN Photo/ R. Grunbaum

Antiikin ajalla muotoutui ajatus universaalista ja muuttumattomasta luonnollisesta laista tai oikeudesta (natural law). Katolisen kirkon valtakaudella keskiajalla siitä tuli hallitseva ajattelutapa. Käsitys laista oli teleologinen: laki nähtiin osana kaikenkattavaa korkeamman tahon suunnitelmaa ja ihmisiä koskevat lait vain osana suurempaa luonnollisen lain kokonaisuutta. Myöhäiskeskiajalla laki alkoi teoreettisen pohdinnan ohella saada myös tärkeitä käytännön sovellutuksia, kun löytöretket tekivät esimerkiksi aluevaltauksia koskevien säännösten kehittämisen tarpeelliseksi.

Klassisella ajalla (1600–1815) tapahtui tärkeä käänne, kun ajatus kansoja koskevasta laista (law of nations) valtasi alaa. Merkittävää oli, että kansoja koskevaa lakia ei enää mielletty osaksi yleistä luonnollista lakia, vaan omaksi kokonaisuudekseen. Sen soveltamisala oli aluksi rajattu pelkästään valtioiden päämiehiin, mutta laajeni myöhemmin koskemaan kansallisvaltioita sinänsä. Tällä aikakaudella kehittyi selkeä kahtiajako valtioiden sisäisten asioiden ja valtioiden välisten suhteiden välille. Kansoja koskevan lain nähtiin ulottuvan näistä vain jälkimmäisiin, minkä seurauksena valtioilla ei siis koettu olevan oikeutta puuttua toistensa sisäisiin asioihin. Tällä kahtiajaolla on ollut tärkeä merkitys myös myöhemmin, esimerkiksi humanitaarista väliintuloa (interventiota) koskevissa väittelyissä. Termi kansainvälinen laki tai kansainvälinen oikeus (international law) otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön 1700-luvun lopulla.

1800-luvulla ajatus kansainvälisestä oikeudesta valtioiden välisenä (eikä yläpuolisena) lakina vahvistui entisestään. Samalla kansainvälisen oikeuden pääasiallisiksi toimijoiksi vakiintuivat itsenäiset valtiot, joiden kuului kunnioittaa toistensa suvereniteettia eli itsemääräämisoikeutta. Mahdollisuudet ristiriitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen paranivat vähitellen valtioiden välisten sovittelukäytäntöjen kehittyessä. 1800-luvun puolivälin tienoilla kansainvälisen yhteisön piirissä myös solmittiin ensimmäiset merkittävät monenkeskiset sopimukset, kuten Pariisin julistus vuonna 1856 ja Pietarin julistus vuonna 1868. Kansainvälinen kauppa kehittyi vauhdilla, ja vuosisadan vaihteeseen mennessä maailman taloudellinen yhdentyminen oli edennyt huomattavan pitkälle.

Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa kansainvälisen yhteisön keskeiseksi tavoitteeksi nousi yhtä tuhoisien sotien syttymisen estäminen tulevaisuudessa. Vuonna 1919 tätä tehtävää varten perustettiin YK:n edeltäjä Kansainliitto (League of Nations). Kansainliitosta ei edes yritetty tehdä maailmanhallitusta, vaan se oli selkeästi jäsenvaltioiden välinen instituutio. Kansainliitto ei kieltänyt sotaa, mutta määräsi, että jäsenvaltioiden olisi hyödynnettävä oikeudelliset tai poliittiset sovittelumahdollisuudet ennen sodan julistamista. Mikäli joku valtio kieltäytyisi sovittelusta, Kansainliiton peruskirjan mukaan seurauksena olisi automaattisesti taloudellisia pakotteita. Sotilaallisten toimenpiteiden mahdollisuutta ei sen sijaan mainittu.

Kansainliiton yhteyteen perustettiin pysyvä kansainvälinen tuomioistuin (Permanent Court of International Justice, PCIJ), jonka päätökset alkoivat pian kartuttaa muodollista kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Maailman sotien välisenä aikana tehtiin myös ensimmäiset aloitteet ihmisoikeuksien kansainväliseksi suojelemiseksi erityisesti vähemmistöjen ja pakolaisten osalta.

YK:n perustaminen

Kansainliitto ei kyennyt estämään toisen maailmansodan syttymistä, ja vuonna 1945 se korvattiin Yhdistyneillä kansakunnilla. Pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen tilalle perustettiin kansainvälinen tuomioistuin (International Court of Justice, ICJ), jolle ei kuitenkaan annettu automaattista toimivaltaa valtioiden välisissä kiistoissa.

YK:n peruskirjaan sisällytettiin paitsi sodan, myös muun voimankäytön kielto muussa kuin itsepuolustustarkoituksessa. Toisin kuin Kansainliiton peruskirja, YK:n peruskirja tunnustaa taloudellisten pakotteiden lisäksi myös sotilaallisten pakotteiden mahdollisuuden. Toisaalta se ei tee minkäänlaisista pakotteista automaattisia, vaan niiden käyttö on alistettu YK:n turvallisuusneuvoston harkinnan varaan.

Sodan voittoisten suurvaltojen muodostamalle turvallisuusneuvostolle kaavailtiin alun perin keskeistä asemaa maailman rauhan ja turvallisuuden takaamisessa. Kylmän sodan suurvaltakamppailu esti kuitenkin useiden vuosikymmenten ajan YK:ta toimimasta tehokkaasti, koska turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeus jähmetti käytännössä päätöksenteon tärkeissä kysymyksissä.

YK:n perustamisen jälkeen kansainvälisen oikeuden kodifiointi on edennyt pitkin harppauksin. Erityisesti merikysymyksiä, diplomaattisuhteita, ihmisoikeuksia ja sopimusoikeutta koskeva kansainvälinen sääntely on YK:n myötävaikutuksella lisääntynyt räjähdysmäisesti vuosikymmenten saatossa. Samalla kansainvälinen yhteistyö on ulotettu entistä laajemmin eri aihealueille, ja kansainvälisten organisaatioiden määrä on moninkertaistunut.

Kansainvälisen tuomioistuimen toiminta aktivoitui 1980-luvulla, ja tuomioistuin käsitteli useita korkean profiilin tapauksia (esimerkiksi Teheranin panttivankikriisi). 1990-luvulla perustettiin maailman kauppajärjestö (World Trade Organization, WTO) sääntelemään valtioiden kauppasuhteita. Erityisen merkittävä kansainvälisen oikeuden kehityksen etappi oli kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) perustaminen vuonna 1998. Se heijastaa osaltaan ihmisoikeuksien nousua yhdeksi keskeiseksi kansainvälisen oikeuden osa-alueeksi.

Kansainvälisen oikeuden normien kattavuus teoriassa ja valtioiden toiminta käytännössä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Yksi kansainvälisen oikeuden suurimmista haasteista on saada valtiot toimimaan vapaaehtoisesti hyväksymiensä kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden mukaisesti. Vuoden 2001 jälkeen erityisesti niin sanottu terrorismin vastainen sota on saanut monet asiantuntijat varoittelemaan kansainvälisen oikeuden aseman yleisestä heikentymisestä useiden valtioiden rikkoessa räikeästi sopimusvelvoitteitaan kansallisen turvallisuuden nimissä. 

Päivitetty viimeksi: 19.9.2016