Rauhaanpakottaminen

7.2.2012. YK:n ja Afrikan Union yhteinen rauhanturvaoperaatio Darfurissa (UNAMID). Ruandan joukot yhdessä rauhanturvaajien kanssa valmistautuvat partiointiin Zam Zam:ssa, Pohjois-Darfurissa. Kuva: UN Photo/Albert Gonzaloez Farran

Rauhaanpakottaminen (peace enforcement) eroaa perinteisestä rauhanturvaamisesta: jälkimmäiseen ryhdytään vain konfliktin osapuolten suostumuksella, ja rauhanturvaajilla on kevyt itsepuolustukseen käytettävä aseistus. Rauhaanpakottamisessa joukot ovat raskaammin aseistettuja ja heillä on lupa suurempaan voimankäyttöön. Rauhaanpakottamisessa joukkojen lähettämiseen ei välttämättä vaadita konfliktin kaikkien osapuolten suostumusta.

YK:n rauhanturvajoukkojen lähettämisestä konfliktialueelle ilman kaikkien osapuolten suostumusta on tähän mennessä yksi ennakkotapaus vuodelta 1992. Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä YK:n turvallisuusneuvosto totesi Makedonian pyynnöstä, että maan raja-alueet olivat niin levottomia, että 11. joulukuuta 1992 hyväksyttiin operaatio UNPROFOR:n laajeneminen Makedoniaan. Sotilas- ja poliisitarkkailijat siirtyivät valvomaan raja-alueita ilman naapurimaiden kuulemista (Serbia ja Montenegro, Albania).

On tavallista, että konfliktialueella toimii rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeenkin erilaisia aseellisia joukkoja, jotka kohdistavat iskunsa siviileihin ja joskus myös rauhanturvaajiin. Todellista rauhaa ei siis ole vielä saavutettu, kun rauhanturvajoukot lähetetään alueelle. Tämän vuoksi turvallisuusneuvosto on ryhtynyt yhä useammin antamaan joukoille YK:n peruskirjan VII lukuun perustuvia mandaatteja, jotka antavat rauhanturvaajille oikeuden käyttää kaikkia tarvittavia keinoja YK:n henkilöstön ja siviilien suojelemiseksi sekä rauhansopimuksen toteuttamiseksi. Esimerkiksi Kongon (MINUSCO), Liberian (UNMIL), Haitin (MINUSTAH) ja Keski-Afrikan tasavallan (MINUSCA) operaatioiden mandaatit perustuvat VII lukuun.

Rauhanturvajoukkojen vahvempi mandaatti on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi edistää turvallisuutta. Etenkin Kongon sotilaallinen operaatio on edustanut suurta muutosta YK:n tapaan käsitellä väkivaltaa ja suojella siviilejä. Tästä huolimatta rauhanturvajoukkojen voimankäyttöä pidetään YK:ssa vasta viimeisenä vaihtoehtona.

Rauhaanpakottamisen käsite esiteltiin ensi kertaa vuonna 1992 ilmestyneessä Rauhanagenda-raportissa, jonka oli kirjoittanut YK:n silloinen pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali. Raportissa todettiin, että uudentyyppisissä, yhä useammin valtioiden sisäisissä, konflikteissa perinteisen rauhanturvaamisen keinot eivät enää riitä tulitauon tai humanitaarisen avun perillemenon takaamiseen. Raportin seurauksena rauhanturvaamisen käsite laajentui pysyvästi mahdollistamaan rauhaanpakottamistoimet, vaikka asiasta olikin erimielisyyttä – pääsihteeri perui oman suosituksensa kolme vuotta myöhemmin Rauhanagendaraportin lisäosassa.

Esimerkiksi vuonna 2007 perustetuilla YK:n ja Afrikan unionin yhteisillä rauhanturvajoukoilla Darfurissa on lupa käyttää kaikkia mahdollisia voimankäytön keinoja tulitauon turvaamiseksi ja siviilien suojelemiseksi. YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä valtuutta Kongon rauhanturvaoperaatio toteuttamaan "kohdistettuja hyökkäysoperaatioita" vuonna 2013 pidetään myös esimerkkitapauksena uudenlaisesta mahdollisuudesta toteuttaa rauhanpakottamista rauhanturvaoperaatioiden yhteydessä. Yleisesti ottaen YK kuitenkin pitää rauhanpakottamismandaatin asettamista viimeisenä vaihtoehtona ja on edelleen hyvin varautunut sen käytöstä operaatioissaan.

Päivitetty viimeksi: 14.6.2016