Turvallisuusneuvoston uudistaminen

Turvallisuusneuvoston istuntosali YK:n päämajassa New Yorkissa. Kuva: UN Photo / Paulo Filgueiras

Turvallisuusneuvoston kokoonpano on perua toisen maailmansodan jälkeisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta, ja se on sittemmin nähty yhtenä nykymuotoisen YK:n suurimmista epäkohdista. YK:ssa vallitseekin varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että turvallisuusneuvostoa tulisi uudistaa - mutta siihen jäsenmaiden yhteisymmärrys loppuukin. Niin viralliset kuin epävirallisetkin neuvottelut turvallisuusneuvoston kokoonpanon ja työskentelymenetelmien uudistamiseksi ovat olleet hyvin kompleksiset, eikä asiassa ole onnistuttu kahdenkymmenen vuoden aikana saavuttamaan kovinkaan merkittävää edistystä. Neuvottelut jäsenmaiden kesken ovat luonteeltaan poliittisia, ja niissä on usein kyse vaikutusvallasta maailmanjärjestön sisällä, sen eri toimielimissä.

Viiden valtion pysyvän jäsenyyden ja veto-oikeuden on sanottu keskittävän liikaa valtaa näille YK:n mahtivaltioille. Turvallisuusneuvoston rakenteen muuttamista onkin jo pitempään suunniteltu osana laajempaa YK-uudistusta. Entinen pääsihteeri Kofi Annan ehdotti raportissaan vuonna 2005 kahta vaihtoehtoista mallia, joista kumpikin lisäisi turvallisuusneuvoston kokonaisjäsenmäärän 24:ään:

A) pysyvien jäsenten määrä lisääntyisi kuudella ja vaihtuvien jäsenten kolmella
B) perustettaisiin yksi uusi vaihtuvan jäsenen paikka, jonka lisäksi luotaisiin uusi nelivuotinen jäsenyyskausi ja valittaisiin kahdeksan uutta jäsentä tälle nelivuotiskaudelle.

Keskusteluun on tuotu eri tahoilla muitakin malleja. Japanilla, Saksalla, Brasilialla ja Intialla on sanottu olevan eniten kannatusta turvallisuusneuvoston uusiksi pysyviksi jäsenmaiksi. Toiset jäsenmaat kuitenkin vastustavat mallia, jossa vain nämä neljä saisivat pysyvän paikan. Lisäksi on toivottu jonkin Afrikan maan kuten Etelä-Afrikan tai Nigerian pääsevän turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi, toisaalta on puhuttu myös alueellisten organisaatioiden, kuten EU:n tai Afrikan unionin jäsenyydestä neuvostossa. Esiin on nodtettu myös se, ettei neuvoston pysyvistä jäsenmaista yksikään ole islamilainen maa. Jäsenistön uudistamisen lisäksi on keskusteltu veto-oikeuden poistamisesta tai vähintäänkin rajoittamisesta.

Jäsenvaltiot sopivat hallitustenvälisten neuvotteluiden (Intergovernmental Negotiations, IGN) aloittamisesta turvallisuusneuvoston uudistamiseksi loppuvuodesta 2008. Päätös neuvottelujen käynnistämisestä tehtiin yksimielisesti aivan yleiskokouksen 62. istuntokauden lopuksi syyskuussa 2008.

Neuvotteluissa on käsitelty jäsenpohjan laajentamista, veto-oikeutta, alueellista representaatiota ja neuvoston työskentelymenetelmiä. Keskustelun pohjana pidetään jäsenmaiden tekemiä esityksiä. Esimerkiksi niin sanottu neljän ryhmä (Group of Four, johon kuuluvat Brasilia, Saksa, Intia ja Japani) ehdottaa, että jäsenmäärää nostettaisiin 25:een, mukaan lukien kuusi uutta pysyvää paikkaa ilman veto-oikeutta. Ryhmä ajaa itselleen pysyviä jäsenyyksiä neuvostossa. Kahdesta uudesta paikasta kaksi varattaisiin Afrikan maaryhmälle (African group), joka saisi myös neljä vaihtuvaa paikkaa. Uniting for Consensus -ryhmään kuuluu valtioita, jotka vastustavat neljän ryhmän jäsenten vaatimuksia pysyvän jäsenen statuksesta ja vaativat ainoastaan vaihtuvien turvaneuvostopaikkojen lisäämistä. Muitakin ehdotuksia on tehty. Niissä vaihtelevat kokonaisjäsenmäärä, kausien pituudet, uudelleenvalinnan mahdollisuus, pysyvän jäsenyyden lakkauttaminen kokonaan sekä veto-oikeuden mahdollisuus.

Hallitustenvälisten neuvotteluiden ensimmäinen kierros käynnistettiin alkuvuodesta 2009. Jäsenvaltiot neuvottelivat uudenlaisista jäsenyyskategorioista, veto-oikeudesta, alueellisesta edustuksesta, laajentuvan turvallisuusneuvoston koosta ja työmenetelmistä sekä sen suhteesta YK:n yleiskokoukseen. Neuvottelujen aloittamisen jälkeen useita konferensseja, paneeleja ja työpajoja turvallisuusneuvoston uudistamisesta on järjestetty ilman, että mitään konkreettista on saatu sovittua. Turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten yksimielinen hyväksyntä on vaikeaa saavuttaa, mutta välttämätöntä minkä tahansa uudistusmallin läpiviemiseksi.

Työmenetelmiä ja laajuutta koskevassa keskustelussa esiin on noussut esimerkiksi tarve ottaa neuvoston työskentelyyn mukaan neuvoston jäsenyyden ulkopuolisia valtioita. Monien valtioiden mielestä työmenetelmien uudistaminen on olennaisin osa uudistustyötä. Costa Rican, Jordanian, Lichtensteinin, Singaporen ja Sveitsin muodostama maaryhmittymä (S5, small five) on ehdottanut jäsenyyden ulkopuolisille valtioille konsultaatiomahdollisuutta neuvoston työssä, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämistä sekä parempaa vastuuvelvollisuutta, joka voitaisiin toteuttaa yleiskokouksen kanssa käytävänä dialogina.

Turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen välillä on nähty jatkuva valtataistelu. Monet maat ovat korostaneet yleiskokouksen roolia ja asemaa. Esimerkiksi Italian mukaan uudistusprosessin keskeinen tavoite on lisätä turvallisuusneuvoston vastuuvelvollisuutta koko jäsenkunnalle. Monet delegaatiot vetosivat neuvottelujen ensimmäisellä kierroksella peruskirjan artikloihin 15.1 ja 15.2, joissa annetaan yleiskokoukselle mandaatti tarkastella raportteja kaikilta YK:n toimielimiltä, mukaan lukien turvallisuusneuvosto.

Lisätietoa: UN Reform (Global Policy Forum)

Päivitetty viimeksi: 9.2.2016