Turvallisuusneuvosto

Turvallisuusneuvoston istuntosali YK:n päämajassa New Yorkissa. Kuva: UN Photo / Paulo Filgueiras

Turvallisuusneuvosto tiiviisti

Rooli Neuvosto johtaa kansainvälisen yhteisön reagointia rauhaa uhkaaviin tilanteisiin. Neuvosto päättää toimenpiteistä rauhaa uhkaavien tilanteiden ratkaisemiseksi. Lisäksi se osallistuu YK:n pääsihteerin ja uusien jäsenmaiden valintaan
Jäsenet 15 jäsenmaata: viisi pysyvää ja kymmenen vaihtuvaa jäsentä. Vaihtuvien jäsenten kausi on kaksivuotinen. Yleiskokous valitsee vaihtuvat jäsenet
Kokoontuminen Vähintään 14 vuorokauden välein, käytännössä lähes päivittäin
Sijainti YK:n päämaja (New York), turvallisuusneuvoston kokoussali
Äänestäminen Päätöslauselmilla on oltava vähintään yhdeksän turvallisuusneuvoston jäsenmaan tuki, mukaan lukien kaikkien pysyvien jäsenten tuki
Muuta Ainoa YK-elin, jonka päätökset ovat YK:n jäsenmaita sitovia
Peruskirjan artiklat YK:n peruskirjassa turvallisuusneuvostoa koskevat osiot löytyvät luvusta viisi (artiklat 23–32), luvusta kuusi (artiklat 33–38), luvusta seitsemän (artiklat 39–51), luvusta kahdeksan (artiklat 52–54) sekä luvusta 12 (artiklat 76 sekä 82–84). Muita turvallisuusneuvostoa koskevia kohtia ovat artiklat 1, 2, 4–7, 10–12, 15, 18, 20, 65, 93, 94, 96–99, 106, 108 ja 109. Kansainvälisen tuomioistuimen perussäännöstä (osa YK:n peruskirjaa) turvallisuusneuvostoa koskevat artiklat 4, 7–15, 35, 41 ja 69.

Turvallisuusneuvosto (Security Council) on YK:n peruskirjan mukaan ensisijaisessa vastuussa maailman rauhan ja turvallisuuden suojelemisesta. Tähän liittyen sen tulee tutkia kansainvälistä sopua hiertäviä tilanteita, arvioida uhkia ja päättää niihin reagoimisesta sekä rohkaista paikallisten kiistojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta turvallisuusneuvosto on koko maapallon merkittävin auktoriteetti voiman käytön oikeutuksesta päätettäessä.

Turvallisuusneuvoston tulee taivutella kiistojen osapuolet noudattamaan sen tarpeelliseksi katsomia päätöksiä konfliktien laajenemisen välttämiseksi. Neuvosto pyrkii saamaan vastahakoiset jäsenvaltiot tukemaan päätöksiään ensisijaisesti ei-sotilaallisten toimien, kuten pakotteiden avulla. YK:n rauhanoperaatioiden käynnistämisestä päättää turvallisuusneuvosto. Mikäli pehmeämmät keinot eivät tehoa, neuvosto voi myös antaa valtuutuksen voiman käytölle. Sen tehtäviin kuuluu toisaalta myös asevalvonnan mekanismien suunnittelu.

Kun YK:lle valitaan uutta pääsihteeriä, turvallisuusneuvosto antaa asiasta ensin suosituksen yleiskokoukselle (General Assembly), joka tekee lopullisen päätöksen ehdokkaasta. Samaten uusien jäsenmaiden hyväksyminen YK:hon sekä kansainvälisen tuomioistuimen (International Court of Justice, ICJ) tuomarien valinta edellyttävät turvallisuusneuvoston yleiskokoukselle antamaa suosittavaa lausuntoa. Yleiskokous ratkaisee tämän jälkeen valittavien nimet omassa äänestyksessään.

YK:n pääsihteerin valintaprosessia on pyritty viime vuosina kehittämään avoimempaan suuntaan. Vaikka pääsihteerinimitykselle tarvitaankin yleiskokouksen hyväksyntä, on päätöksen tehnyt käytännössä turvallisuusneuvosto suljettujen ovien takana. Loppuvuodesta 2015 yleiskokous sopi pääsihteerin valintakriteeristöstä, jonka tarkoitus on tehdä valinnasta aiempaa avoimempi.

Turvallisuusneuvoston puheenjohtajuus, jäsenet ja toiminta

Turvallisuusneuvoston on sääntöjen mukaan kokoonnuttava vähintään 14 päivän välein, mutta se kokoontuu käytännössä lähes päivittäin. Neuvoston kaikilla jäsenmailla on oltava edustaja läsnä YK:n päämajassa vuoden jokaisena hetkenä. Turvallisuusneuvosto kokoontuu normaalisti omassa kokoussalissaan YK:n päämajassa, mutta se voi kokoontua myös muualla (neuvosto on kokoontunut päämajan ulkopuolella vain kolme kertaa: 1972 Etiopiassa, 1973 Panamassa ja 1990 Sveitsissä). Sihteeristön puolelta turvallisuusneuvoston tarpeita palvelee etenkin sihteeristön poliittinen osasto (Department of Political Affairs, DPA).

Turvallisuusneuvostolla on 15 jäsenmaata. Viisi on pysyviä jäseniä: Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat. Vaihtuvien jäsenten kaudet ovat kaksivuotisia, ja ne on porrastettu niin, että joka vuoden alussa viisi uutta jäsenmaata aloittaa turvallisuusneuvostossa. Turvallisuusneuvoston puheenjohtajuus vaihtuu kuukausittain, ja vastuu kiertää jäsenmaiden englanninkielisten nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sekä pysyvät että vaihtuvat jäsenet voivat johtaa puhetta.

Vaihtuvien jäsenten maantieteellinen edustus on jaettu epävirallisesti siten, että Afrikan maista on oltava kolme vaihtuvaa jäsentä, Aasiasta kaksi, Latinalaisesta Amerikasta ja Karibialta kaksi, Itä-Euroopasta yksi ja Länsi-Euroopan ryhmästä kaksi (ryhmään kuuluvat myös Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti, joista enintään yksi voi olla kerrallaan neuvoston jäsen). Käytännöksi on myös muodostunut, että yhden arabimaan on aina oltava turvallisuusneuvoston jäsenenä.

Kun turvallisuusneuvoston käsiteltäväksi tuodaan jokin kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaava tilanne, neuvoston ensimmäinen toimi on yleensä yrittää taivutella asian osapuolet rauhanomaiseen sopuratkaisuun. Neuvosto voi ryhtyä selvittämään tai välittämään tilannetta, tai se voi pyytää pääsihteeriä tai muuta erityisedustajaa myötävaikuttamaan tilanteeseen.

Mahdollisen aseellisen konfliktin puhjetessa turvallisuusneuvosto voi antaa tulitaukokäskyn, lähettää paikalle rauhanturvajoukkoja, määrätä pakotteita tai valtuuttaa kansainvälisen yhteisön ryhtymään voimatoimiin tilanteen rauhoittamiseksi. Sellainen YK:n jäsenvaltio, jonka toimet ovat vaatineet turvallisuusneuvoston väliintuloa, voidaan periaatteessa sulkea pois yleiskokouksesta tai jopa erottaa YK:sta. Mikä tahansa valtio voi osallistua turvallisuusneuvoston keskusteluihin ilman äänivaltaa silloin, kun neuvosto katsoo käsiteltävänä olevan asian koskettavan läheisesti kyseisen valtion etuja.

Turvallisuusneuvoston veto-oikeus

Turvallisuusneuvoston päätöksenteko on ollut ajoittain vaivalloista. Jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Päätökset on tehtävä vähintään yhdeksän jäsenen myöntävällä äänellä, mutta päätöstä ei voida tehdä (paitsi menettelytapakysymyksissä), jos yksikin pysyvistä jäsenistä äänestää päätöslauselmaehdotusta vastaan eli käyttää veto-oikeuttaan.

Veto-oikeudesta on vuosien myötä muotoutunut eräänlainen valtiollinen statussymboli, jonka avulla valtiot ovat voineet ohjailla kansainvälistä politiikkaa YK:n kautta. Esimerkiksi vuonna 2007 Kiina ja Venäjä käyttivät veto-oikeuttaan koskien Yhdysvaltain luonnostelemaa päätöslauselmaa, jossa vaadittiin Myanmarin (Burman) sotilasjunttaa lopettamaan vähemmistöryhmien ja opposition vainoaminen. Päätöslauselmalla oli yhdeksän puoltavaa ääntä. Kesäkuussa 2009 Venäjä käytti veto-oikeuttaan, kun turvallisuusneuvosto käsitteli Georgiassa vuodesta 1993 asti toteutetun rauhanturvaoperaation mandaatin jatkamista (UNOMIG). Kiina ja Venäjä ovat käyttäneet veto-oikeuttaan useampaan kertaan estääkseen turvallisuusneuvoston päätöslauselmat Syyrian sisällissotaan puuttumiseksi.

Lisätietoa turvallisuusneuvostosta YK:n sivuilta

Pysyvien jäsenmaiden veto-oikeuden käytöstä: Security Council Reportin tutkielma

Päivitetty viimeksi: 5.2.2016