Kuudes vuosikymmen

Presidentti Tarja Halonen toimi vuosituhathuippukokouksen puheenjohtajana vuonna 2000. Vasemmalla tuolloinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan. Kuva: UN Photo/Eskinder Debebe

Kehitystavoitteiden edistämistä ja globaalien uhkien torjuntaa 2000-luvulla

YK:n syyskuussa 2000 järjestämä vuosituhathuippukokous oli toinen kerta järjestön historiassa, kun yleiskokous kokoontui valtioiden ja hallitusten päämiesten tasolla. Ensimmäisen kerran valtioiden päämiehet kokoontuivat Havannassa aiemmin samana vuonna niin sanotussa etelän huippukokouksessa. Havannassa paikalla oli lähinnä kehitysmaaryhmä G-77:n jäseniä; New Yorkissa järjestetyssä vuosituhathuippukokouksessa paikalla olivat kaikki YK:n jäsenvaltiot.

Vuosituhannen huippukokouksen tavoitteena oli koota 1990-luvun aikana laaditut globaalit kehitystavoitteet tiiviiksi paketiksi, jolle saatiin kokouksessa kaikkien jäsenmaiden johtajien hyväksyntä. Tästä päätöslauselmasta puhuttaessa käytetään usein nimeä vuosituhatjulistus (Millennium Declaration). Erityistä huomiota ovat sittemmin saaneet kahdeksan kehitystavoitetta, niin sanotut vuosituhattavoitteet (Millennium Development Goals, MDGs), jotka suunniteltiin laaja-alaiseksi vastaukseksi köyhien maiden kehittymistä jarruttavaan ongelmakimppuun. Tavoitteet tuli saavuttaa vuoteen 2015 mennessä, ja niiden seurannan helpottamiseksi valikoitiin tietyt indikaattorit. Keskeisin vuosituhattavoite oli äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän puolittaminen, ja muut tavoitteet, kuten peruskoulutuksen järjestäminen kaikille, lapsi- ja äitiyskuolleisuuden vähentäminen, tarttuvien tautien torjunta sekä vesi- ja sanitaatioongelmien ratkaiseminen, tukivat tätä tavoitetta.

Vuosituhattavoitteet toteuttivat laajaa inhimillisen turvallisuuden ajatusta, jonka mukaan kestävä kehitys, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja turvallisuus luovat perustan ihmisarvoiselle elämälle. YK:n piirissä vakaviksi, monenkeskisen yhteistyön huomiota vaativiksi, globaaleiksi haasteiksi oltiin jo tunnistettu valtioiden väliset sodat; valtioiden sisäinen väkivalta mukaan lukien sisällissodat, ihmisoikeusloukkaukset ja kansanmurhat; köyhyys, tarttuvat taudit ja ympäristön tilan heikkeneminen; erilaiset biologiset, kemialliset ja ydinaseet, terrorismi sekä kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus.

Vuosituhattavoitteiden takaraja saavutettiin vuoden 2015 lopulla. Niiden jatkoksi hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 17 kestävän kehityksen tavoitetta, joille asetettiin yhteensä 169 alatavoitetta. Tämän niin sanotun Agenda 2030:n tavoite on ohjata kestävää kehitystä vuoteen 2030 saakka.

Vuosituhattavoitteiden merkitystä kansainväliselle kehitykselle ei voida aliarvoida, vaikka osa tavoitteista jäi maailmanlaajuisesti toteutumatta. Kyseessä oli kuitenkin ihmiskunnan historian suurin köyhyydenvähentämiskampanja, joka loi vahvan pohjan myös laajemmalle, kestävää kehitystä ohjaavalla Agenda2030:lle.

Tarve puhaltaa yhteen hiileen kasvaa 2000-luvulla

YK-koneiston toiminta rauhan ja turvallisuuden alalla ei ole täysin päässyt eroon vanhoista vioistaan. Yksittäisten jäsenvaltioiden intressit voivat yhä jarruttaa kansainvälisen yhteisön reagointia vakaviin kriisitilanteisiin. YK:n rauhanoperaatiot ovat muuttuneet vuosituhannen vaihteen jälkeen sisällöltään
kunnianhimoisemmiksi. Kyse ei ole enää pelkästä rauhanturvaamisesta tai rauhaan pakottamisesta. Nyt koetaan, että kansainvälisen yhteisön on tuettava konfliktista toipuvaa aluetta pitkäjänteisemmin sekä autettava yhteiskunnan rakenteiden korjaamisessa ja kiistan osapuolien välisen luottamuksen palauttamisessa. Tämän työn tukemiseksi perustettiin vuonna 2005 rauhanrakennuskomissio (Peacebuilding Commission, PBC). Vuonna 2005 jäsenvaltiot hyväksyivät myös niin sanotun suojeluvastuun periaatteen (Responsibility to Protect, R2P), joka merkitsee sitä, että kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus suojella yksittäisten valtioiden kansalaisia tilanteissa, joissa valtio itse ei halua tai voi tätä tehdä.

Uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen kenties heikoimman hetkensä YK koki maaliskuussa 2003, kun kaksi turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä, Yhdysvallat ja Iso-Britannia, johti hyökkäystä suvereeniin jäsenvaltioon, Irakiin, ilman kansainvälisen yhteisön täyttä tukea. Jo 1990-luvulla havaittu Yhdysvaltain nousu ainoaksi hegemoniseksi maailmanvallaksi saavutti Irakin tapauksessa ehkä lakipisteensä. Jotkut ovat pelänneet YK:n jäävän sivustakatsojaksi, mikäli yksittäiset valtiot omivat sen aseman voimankäytön hyväksyttävyyden määrittelijöinä.

Ilmaston lämpeneminen sekä terrorismin, rikollisuuden ja tautien kaltaiset uhat ovat 2000-luvulla korostaneet kansainvälisen yhteisön tarvetta puhaltaa yhteiseen hiileen, sillä valtioiden rajat ylittäviä uhkia ei voimakkainkaan valtio kykene torjumaan yksin. Valtioiden välinen yhteistyö mm. terrorismin torjunnassa on lisääntynyt huomattavasti New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.

Sekä vuosituhathuippukokouksessa että vuoden 2005 seurantahuippukokouksessa todettiin tarve uudistaa YK:ta siten, että se kykenisi paremmin vastaamaan globaaleihin haasteisiin. Vuonna 2005 käynnistettiin kunnianhimoinen YK:n uudistusohjelma, niin sanottu YK-reformi. Eräs YK:n tärkeä rooli alkavalla vuosituhannella voi hyvin olla globaalien uhkien hillintään tähtäävän kansainvälisen yhteistyön ohjastaminen. Haasteena on kuitenkin löytää yhteisymmärrys siitä, mitkä uhkat tarvitsevat huomiota kaikkein eniten. Voimakkaiden valtioiden intressit saattavat edistää työtä tietyillä sektoreilla toisten, tietystä näkökulmasta vähemmän akuuteilta vaikuttavien uhkien kustannuksella.

Päivitetty viimeksi: 15.1.2016